lauantai 13. syyskuuta 2014

Pilven Pojan perilliset

Olin  lauantaina 6. 9. seuraamassa Suomenhevosten kunkaalisia Ypäjällä. Tavoitteenani oli kuvata mahdollsimman monta Pipon jälkeläistä. Juoksin kamera kaulassani kentältä toiselle. Kaikkia en valitettavasti tavoittanut. Tai toisaaltahan se on hieno asia, että niin moni Pilven Pojan jälkeläisistä oli päässyt suomenhevosratsujen arvostettuimpaan tapahtumaan. Onnittelut kaikille!
Itselleni päivä oli myös elämysmatka muistoihin. Olihan kulunut aikaa  yksitoista vuotta, kun viimeksi olin ollut mukana kasvattajakilpailuissa. Silloin menestyivät Pipon ensimmäiset ikäluokat.

Lastun Leka ja Briha olivat menstyneimmät viisvuotiaat Ypäjällä 2002.

Vuoden 2003 kasvattajakilpailussa oli Pipon vuoden 1997 ikäluokasta kuudesta  mukana viisi. Kuvassa oripojat. Kilpailun voitti Lastun Leka (oik.), kolmas oli Briha, Ilo-Ilmari oli viides, vasemmalla reunimmaisena Elo-Soihtu.

Tänä vuonna kuninkaallisissa oli runsaasti Pilven Pojan jälkeläisiä kahdessa polvessa.
Kuusivuotiaaseen Valssanteriin ( i Pilven Poika) törmäsin ekalla kouluradalla lauantaiaamuna.

Hämäräntanssi ( i Hämypilvi ii Pilven Poika) seitsemänvuotias tamma

Kunigatar Tuike (e Pipon Pilke ei Pilven Poika) 6v tamma

Tamma Kesäillan Valssi (e Ipin Ihme ei Pilven Poika) 4-vuotiaiden laatuarvostelun kolmas

Helan Går ( i Lastun Leka ii Pilven Poika) nelivuotias tamma, sijoitus nelivuotiaiden laatuarvostelussa 16/ 27

Nelivuotias ori Alhonvelho ei ole suoraan Pipon jälkeläinen mutta läheinen sukulainen eli sen isä on Pipon veli Pilven Velho. Sijoitus  laaturavostelussa 11/27

Hiljalan Fantom  (i Ilo-Ilmari ii Pilven Poika) oli tänä vuona  nelivuotiaiden 5/27 ja viime vuonna ori voitti kolmivuotiaiden laatuarvostelun

Pilvi-Hattara ( i Pilven Poika) 13v tamma. Pilvi-Hattara tuli toiseksi lauantain Kelmi-cupissa ja kokonaiskilpailussa kahdeksanneksi.

Pipoli (i Pilven Poika) on 8-vuotias ori, joka sijoittui lauantain Kelmi-cupissa  viidenneksi ja kokonaiskilpailussa kuudenneksi.

Pilvi--Hattara ja Pipoli. Kelmi-cupiin osallistuivat myös 12v ruuna Jaan ( i Pilven Poika) ja 15v ori Pilven Lento ( i Pilven Poika). Jaan sijoittui kokonaiskisassa kolmanneksi ja I-palk. kantakirjaori Pilven Lento sunnuntain kisassa yhdeksänneksi. Valitettavasti en saanut kumpaakaan viimeksi mainittua kuvattua.


8-vuotias II-palkinnon kantakirjaori Hessin Leevi ( i Lastun Leka ii Pilven Poika)

Hessin Leevi sijoittui koulumestaruuskisassa yhdenneksitoista.

7-vuotias ori Pilsner ( i Pilven Poika) sijottui koulumestaruuksissa kymmenenneksi. Vuonna 2012 se oli laatuarvostelussa viisivuotiainen kakkonen. Komea ja lupaava nuori ori!

Pilsner lauantain osakilpailussa.

Pipon viimeisellä kotitallilla Rehulassa  asustaa kaksi Pipon poikaa. Pipon Pähkinä on 12-vuotias ori, jonka omistaa Minna Maunola. Minnan ensimmäinen ori oli Pipon poika Briha. Maria Rehulalla on 6-vuotias ori Ukonhattu.

 Pipon Pähkinä


Minulle Pilven Poika on tietysti maailman kaunein hevonen. Ilolla voin kuitenkin todeta, että Pipon perintö on hyvissä käsissä. Näin viikonlopun aikana monta upeaa, hyvin hoidettua hevosta. Monta kertaa kyyneleet tulvahtivat silmiin, kun uljas ryhti, lennokas laukka ja korskea harjan hulmahdus toivat mieleen Pilven Pojan.
Toivotan kaikkea hyvää Pilven Pojan jälkeläisille. Mielelläni otan vastaan kuvia ja tarinoita Pipon perillisistä.

Ukonhattu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti