perjantai 20. joulukuuta 2013

Ellei jouluna ole lunta

Tuleeko musta joulu? Joulutunnelmaan pääse hyvin vanhojen kuvien avulla.

Joulua 2006 vietin Kontioniemessä Impilinnassa. Jouluuni kuuluu ehdottomasti rauhankyyhky ikkunassa. Monenlaisia maisemia on kyyhkyni nähnyt.

Silloinkin lunta oli vähän.

Tsahpi, Pipari ja Silva Höytiäisen rannalla.

 Seuraava joulukin oli vähäluminen, mutta Höytiäinen oli jäässä. Taustalla näkyy Jouhtenisen saari.

 Kontioniemessä jouluaattona 2008


Minun joulukuusessani on aina ollut aidot kynttilät.

Jouluna 2009 seikkailin jo Kolilla. Piparin kanssa Käränkän rinteillä.

Jouluaattona Rintasenvaaralla

Jouluna  2010 pakkanen nipiseli Käpyn käpäliä.

Käpy sisällä joulun lämmössä

Vuoden 2010 hauskuus oli luistelurata Käränkän jäällä. Sielä oli mukavaa hurutella koirien kanssa potkukelkalla.


Jouluna 2011 Kortelahdessa oli kissanpentuja. Käpy, Hilla ja pennut perhekuvassa.


Tyyni ja Reima joulukylässä

Viime jouluna oli kauniita pakkaspäiviä.

Kolin vaarat Jeron tieltä kuvattuna jouluna 2012.


Jouluna 2012 minulla oli vielä kolme koiraa.

Tänä jouluna muistelemme Silvaa, Käpyä ja Tsahpia.

En lähettänyt tänä jouluna joulukortteja, Joulukorttirahoilla tuen kehitysmaiden lasten koulutusta

Toivotan kaikille ystävilleni ja blogini lukijoille onnellista joulua!

2 kommenttia:

  1. Miten kauniita kuvia kaikki! Saat asua upeissa maisemissa. Tuo viimeinen kuva on ihan mieletön!! Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua sinne!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia, varsinkin kissa kuvasi saavat minut aina hymyilemään :)

    VastaaPoista