tiistai 25. huhtikuuta 2017

Kolin Kiekauksen eläkeläiset

Kolin Kiekauksessa eletään kahdeksatta kevättä. Tyyne on kuusi vuotta vanha ja edelleen yhtä utelias ja touhukas kuin nuoruuden päivinään.

Mustaruusu ja Hella seurailevat mieluiten Yrjö-kukon vanavedessä. Hella on vanhin, 7 vuotta. Mustaruusu ja Yrjö ovat vuoden nuorempia. Viimeksi sain munia syystalvella harvakseltaan. Saa nähdä, innostaako kevätaurinko vanhoja rouvia munimaan.

Valokuvamallin toimet kuitenkin sujuvat vanhalla rutiinilla. Kaikki kanani seuraavat minua hyvin ja menevät pienien namipalojen houkuttamina nopeasti takaisin häkkiin. Nyt keväällä kanat eivät saa ulkoilla vapaasti pihamaalla lintuinfluenssan takia. Siksi ulkoilutan kanojani vain valvonnassani pieniä aikoja. Muun ajan ne oleskelevat kanalassa ja sen yhteydessä olevassa pienessä häkissä. Tosin kanani eivät muutenkaan ole mikään riski ympäristölle, koska ne eivät  enää lisäänny eivätkä taida muniakaan. Ne tulevat elämään lopun elämäänsä Kortelahdessa. Enkä aio enää ottaa kanalaan uusia kanoja. Toivottavasti saamme elää vielä yhdessä muutaman leppoisan eläkeläisvuoden ja tehdä yhdessä pr-työtä maatiaiskanojen ja hornionkannan puolesta.

Tämän kevään koulutustehtävä on opettaa nuori Tauno-kolli suhtautumaan kanoihin ystävällisesti. Se ei ole ennen elämässään tavannut kanoja pihalla, koska tuli minun luokseni syystalvella. Kanalan ovelta se on päässyt seuraamaan kanojen ruokintaa. Taunon päässä näyttää pyörivän isot kysmykset. Onko nuo saaliita vai vaarallisia vai mitä ne oikeastaan on?

Otin Taunon yksin mukaan ekalle kanojen ulkoilluttamiskerralle. Näin se on hieman epävarmempi. Yhdessä Maijan kanssa ne voisivat panna ranttaliksi ja säikytellä kanoja.

Tyyne on hyvä ja itsevarma opettamaan kanojen kunnioitusta.



Tauno ja kanat kuurupiilosilla.

Tässä Taunon katse on muuttunut jo saalistavasta ihmetteleväksi. Eiköhän kanat ja minä saada opetettua siitä kunon kanalakissa.

Tyyne muistuttaa, että jos haluat tietää kanoista, niiden käytöksestä ja hoidosta lisää, voit hankkia Omat kanat, omat munat, pihakanalan perustaminen kirjan.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Kevättä ja kuikkia odotellessa

Tänä vuonna kevät etenee hitaasti. Käränkälampi on vielä jäässä, joten kuikkia ja muita vesilintuja saa vielä odotella. Palailin muistoissani ja kuvissani kolmen vuoden takaisiin elämyksiin. Se oli todellinen kuikkakevät. Mutta ei hätää, silloinkin kuikat kuhertelivat vasta toukokuun puolessavälissä. Kevään tunnelmaan  kuuluu malttamaton odotus. Nautitaan siitäkin, koska kevät on niin nopeasti ohi.
Minun kevätvirteni Kauko Käyhkö: Tämänkin kevään elämä minulle annoit









Lisää kuvia kuikkakeväästä Kuikan kihlajaiset ja Kuikan hidas valssi

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Pororeissu Sattasvaaraan


Pääsin mukavassa seurassa jutuntekomatkalle ja seikkailuretkelle Sodankylän Sattasvaaraan.

Matka sujui joutuisasti, kun autossa oli kolme luontoihmistä, jotka bongasivat tien varrelta linnut ja muut mielenkiintoiset maisemat. Hiiripöllö saatteli matkaamme kohti pohjoista. Ilme sanoo: Ajakaahan varovasti!

Tämän lammastilan kohdalla on pakko aina pysähtyä ihailemaan kaunista maalismaisemaa Oulunjokivarressa.

Saavuimme perille Sattasjoen varren viihtyisään mökkiin ennen auringonlaskua.

 Rantasauna

Mökki oli valmiiksi lämmitetty, Yöllä oli tiedossa reippaita pakkasia. Siis tuli takkaan ja kaminaan.

Seuraavana aamuna pääsin seuraamaan oman kasvattini Eemelin ( Onnekas Aavistus) porotaipumuskoetta. Eemeli oli innokas ja kiinnostunut.

Se sai porot  hyvin liikkeelle haukullaan. Eemeli osoitti paimennustaipumusta ja sai kokeesta hyväksytyn tuloksen.

Eemeli toimii vapaaehtoisen pelastuspalvelun hälytyskoirana Oulun seudulla kuten hänen isoisänsä Peanu Vaaprotti eli Viehka. Nyt Viehka on ollut jo muutaman  vuoden eläkkeellä. Sen toki reipas kohta viisitoistavuotias teräsvaari on ansainnut.
Tänään on Eemelin viisivuotissynttärit. Onnittelut kaikille muillekin Piparin ja Onnin "Onnekkaille". Kaikki viisi pentua ovat olleet tähän asti terveitä, toimeliaita ja rakasettuja perhekoiria. Niin paitsi Jehkillä on HC, muttei se Jehkin elämää mitenkään haittaa. Jehki  on läpäissyt poropaimennustaipumuskokeen, toimii lukukoirana ja eläinten etsinnässä. Mansi on minun mieleiseni lempeä paimenkoira, joka  huolehtii kaikista Kortelahden eläimistä.Mansilta on tutkittu silmät, lonkat, polvet ja kyynärät. Kaikki kunnossa.  Lisää tästä suvultaan mielenkiintoisesta maatiaiskantaisesta pentueesta löytyy täältä Onnekkaat elämänkeväässä

Sijoitusnarttuni Luna pääsi myös testaamaan poropaimennustaipumusta. Kolmivuotias Luna innostui vähän liikaakin.  Luna suositeltiin testattavaksi uudelleen. Ehkä se Lunan tapauksessa kannattaisikin, koska olen nähnyt sen toimivan lampailla hyvin vaikkakin hieman riehakkaasti. Lunan tapainen vilkas koira tarvitsisi varmasti lisää kokemuksia ja harjoitusta.


Luna, ei haittaa, vaikka koe ei mennytkään läpi. Hieno koira  Luna on joka tapauksessa.  Luna on iloinen persoona, joka toimii terapiakoirana kehitysvammaisille.

Sattasvaarassa tavattiin myös Lunan kaksi siskoa. Taika ja Lysti ovat rauhallisia ja sopuisia perhekoiria. Näiden koirien emä on Hetassa porokoirana toimiva Iltahämyn Pajulintu eli Cierggis ja isä rotuunotettu Remu, joka on näkkäläläisten porokoirien jälkeläinen. Valitettavasti kasvattaja ei ole rekisteröinyt  pentuja, vaikka sellainen oli suunnitelma. Lunasta ja sen sisaruksista löytyy tietoa täältä Tunturilapin porokoiria ja pentuja


Sunnuntaiaamuna poropaimennustaipumuskokeessa oli kaksivuotias kasvattini  "Historiapentueen" Tilko. Tilkon emä on oma koirani Mansi ja isä Näkkälän Rannu. Tämä viimeisin pentueeni on kuin yhteenveto kaikesta siitä, mihin olen kasvatustyössäni pyrkinyt: geenikannan ja poropaimennusominaisuuksien  säilyttämiseen. Tilko lunasti toisen toiveeni. Se osoitti erinomaista paimennustaipumusta ja palkittiin kunniapalkinnolla. Toivon, että tulevaisuudessa myös toinen toive täyttyy eli geenit saavat jatkoa. Ainakin toistaiseksi koko pentue, viisi poikaa, ovat olleet terveitä. Historiapentujen tarina ja taustat





Pororeissu Sattasvaaraan oli nostalginen paluu myös oman kasvatustyöni historiaan. No sehän oli odotettavissa jo edellisestä päivityksestäni Paluu Sattasvaaralle eli Porokoirakerhon historiaa
Toukokuussa tulee kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun ensimmäinen Pilvipolun pentue syntyi eli aiheita muisteloihin kyllä riittäisi.

Kiitokset Porokoirakerhon puuhanaisille, tuomareille ja kaikille talkoolaisille (en mainitse nimiä, koska joku varmasti menisi väärin). Oli mukava nähdä parin vuoden tauon jälkeen, että poropaimennustaipumuskoe oli kehittynyt tarkoituksenmukaiseen, hyvään suuntaan. Kilpailussa oli mukana paljon hyviä, osaavia koiria ja niiden ohjaajia. Poromiehiä ja -naisia koirineen oli tullut eri puolilta Lappia. Kiitos Sattasniemen paliskunnalle ja poromiesperheille kisapaikasta ja hyvistä poroista. Porokoira koetaan tärkeäksi työkaveriksi ja sen käyttö on taas lisääntynyt.
Toukokuun Koiramme-lehdessä kerron poropaimennustaipumuskokeesta ja kilpailusta.

Pulmusparvet lehahtelivat tien varsilla siivittäen matkaamme. Kerkisiväthän ne Sattasvaaran poroaidallekin. Pulmusten myötä kiitos kuskeille ja mukaville matkakavereille Maritalle ja Sannalle sekä koirille Lillille ja Lunalle!



torstai 6. huhtikuuta 2017

Paluu Sattasvaaralle eli Porokoirakerhon historiaa


Tänä vuonna on Porokoirakerhon poropaimennustapahtuma 7. -9. 4. Sodankylän Sattasvaarassa. Kaivelin vanhoja arkistoja ja löysin tekmäni kansion 19 vuoden takaisesta poropaimennuskisasta. Se oli Porokoirakerhon 4. poropaimennuskoe ja -kilpailu.Itse olen ollut mukana alusta asti eli vuodesta 1995 alkaen. Valokuvat ovat joko minun tai Veikko Liljan ottamia.
Aloituskuva saattaa porokoiraihmisistä vaikuttaa varsin tutulta. Se oli mallina Porokoirakerhon logolle, jonka tyttäreni Laura Lilja suunnitteli ja piirsi. Kuvan koira on Pilvipolun Sulevi.

Tuskinpa oltaisiin tässä ilman poromies Jaakko Palovaaraa. Kunnia hänen muistolleen. Jaakko oli narkauslainen poromies. Hän kehitteli ensimmäisen version poropaimennustestistä ja puhui koko aktiiviaikansa koiran käytön puolesta porotöissä. Hänellä oli erinomainen koiranlukutaito ja jouhevalla tyylillään Jaakko tuomaroi porokoirakisoissa aina vuoteen 2006 saakka. Hän koulutti myös muita poromiehiä tuomareiksi. Jaakko Palovaara menehtyi vakavaan sairauteen viime vuonna.

Tässä Jaakko selostaa Formans Gamon emännälle, miten poropaimennustesti etenee.

Liehkun Rahpi vuorossa. Poroaita oli Sattasvaarassa iso. Monella koiralla oli vaikeuksia saada poroja pienempään aitaukseen, joka oli ison aidan vasemmassa kulmassa. Sieltä porot piti vielä paimentaa kirnuun. Siiriltä se onnistui niin hyvin, että se pääsi seuraavan päivän kilpailuun.

Rekisteröimätön porokoira Luppo.

Kilpailun voittaja, Kalevi Lodgjen Juoksa Diskantti eli Tsahpe Raattamasta paimensi ammattilaisen ottein.

Yleisö eli mukana ja jännitti tuttujen koirien puolesta.

Iltatilaisuudessa lensi poromiesten hurtti huumori. Mukana oli paljon paikallisia poromiehiä ja kilpailuun tultiin kauempaakin.Meille etelän koiraharrstajille tilaisuuden tärkein anti oli tutustua poronhoitoon ja koiran käyttöön ennen ja nyt heidän kokemuksensa kautta. Kuvassa  poromiehet Jari Heiskari ja Alpo Laitila,

Kilpailussa koirien piti hakea koirat aidatusta metsästä. Radan oli suunnitellut paikallinen poromies Alpo Laitila.




Vasemmalta Siiri, Cikki, Milli, Tsahpe ja Täplä

Sattasvaaran  kokeessa ensimmäinen lyhytkarvainen porokoirani Cikki läpäisi kokeen. Cikki on syntynyt Kautokeinossa joulukuussa 1996 ja otettiin rotuun  kesällä 1998 Hetassa.
Cikki on kaikkien Pilvipolun lapinporokoirien kantanarttu. Se tuli minulle pikkupentuna. Poroja Cikki näki ensimmäisen kerran sitten pentuaikojen Sattasvaarassa. Se pääsi  hyvän sijoituksensa perusteella kilpailuun ja sijottui neljänneksi.
Muistan, kuinka Cikki kokeessa paimensi innosta haukkuen porot pienempään aitaukseen.  Sieltä porot lähes kaikilta koirilta kiepsahtivat takaisin isoon aitaan, koska aukko oli suuri eikä siinä ollut porttia. Cikki lähestyi poroja ja yritti saada niitä liikkeelle. Porot tuijottivat Cikkiä tiukkana rintamana. Silloin Cikki perääntyi tarkkailen poroja. Minä en huomannut mutta Cikki varmasti näki epäröinnin  poroissa ja silloin se ponkaisi eteenpäin ja painosti porot haukkumalla kirnuun. Jälkikäteen poromiehet ihmettelivät minulle, että miten se tuon osasi.
Nyt 19 vuoden jälkeen  kokeeseen osallistuu kaksi omaa kasvattiani, joissa Cikki on takana neljännessä ja viidennessä polvessa sekä sijoitusnarttuni, jonka suvusta Cikki myös löytyy. Taitaa Cikki löytyä jonkin muunkin paikalla olevan lapinporokoiran sukutaulusta.
Parin vuoden tauon jälkeen teen taas jutun Koiramme lehteen poropaimennuskisoista. Voitte lukea sen toukokuun numerosta. Ja eiköhän tännekin blogiinkin jotain tule Lapin reissusta.
Aidalla tavataan!
Porokoirakerho