keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Mieronkiertäjän mietteitä Paanajärvellä

Kivakkatunturi nousi jylhänä ruskametsän yläpuolelle, kun saavuimme Paanajärven kansallispuiston rajalle. Huippu on  noin puolen kilometrin korkeudella.

Ensimmäisen retkipäivän ohjelmassa oli nousu  Kivakkatunturille. Jännitin jo etukäteen, jaksanko nousta huipulle asti. Olen aiemmin käynyt Kivakalla kaksi kertaa. Viime syksyn rankka kirjoittamistyö ja masentavat kokemukset olivat romahduttaneet kuntoni. Kesän aikana toipuminen edistyi, mutta tiesin kuntoutumisen olevan kesken.

Matka tunturiin on noin viisi kilometriä. Polulle oli rakennettu vankat pitkospuut. Minun reumaisille jaloilleni joustava metsäpolku olisi kuitenkin ystävällisempi kuin puinen polku.

Noin puolessa välissä minun oli pakko myöntää, etten jaksa.

Jäin odottelemaan muita naavaisen ruskametsän hoivaavaan hiljaisuuteen.









Join nuoruuden lähteestä. En minä nuoruutta toivo takaisin, Toivon, että luomisen into ja ilo elpyisivät. Haluan herätä jokaiseen uuteen aamuun kuin seikkailuun.




Aarniometsä lohdutti ja seuraavana päivänä sain  Paanajärven karhu lta valtavasti voimia.

Oulanka- eli Olangajoki ja Kivakkakosken pahta.






Kivakkakoskelle vaeltaessa mieronkiertäjän askel ja mieli keveni. Antaa syksyn tulla, minulla on akut ladattuna!




maanantai 19. syyskuuta 2016

Paanajärven karhu


Minulla on ollut jo pitkään haaveena nähdä Paanajärven kansallispuiston maisemat ruskan väreissä. Kahden pikkubussin matkakaravaanimme saapui Paanajärvelle tiistai-iltana syyskuun 13. päivä. Kolmen tunnin ajomatka Pääjärveltä kansallispuistoon ( n 90 km) nostatti toiveita upeista ruskakuvista.




Oppaamme Tatjana kertoi meille heti tavattuamme, että oli edellisenä päivänä nähnyt Paanajärvellä karhun uivan kohti Ruskeakalliota.  Nuori erauspentu oli säikähtänyt moottorivenettä ja kääntynyt takaisin. Tatjana oli kuitenkin saanut kuvan uivasta karhusta. Hän kertoi, että yli 20 vuoden opasaikanaan Paanajärvellä hän näki ensimmäisen kerran karhun. Sattumat vain lisääntyivät, kun kuulin, että veneessä olivat olleet mukana aiempien Paanajärven matkojeni matkakumppanit Paavo ja Susanna.


Torstaiaamu alkoi mukavasti, kun soudin parin matkakaverin kanssa Arolaan tapaamaan ystäviäni. Olipa hauska yllättää heidät tupsahtamalla aamunuotiolle paikkaan, jossa he eivät varmasti osanneet odottaa tapaavansa ketään saatika sitten tuttuja. Muutenkin oli mukava nähdä Arola, jossa olin yöpynyt kahdella aiemmalla matkallani.


Aamupäivällä suuntasimme pienellä Olanga-laivalla kohti Ruskeakalliota ja Mäntykoskea. Arolassa olin kuullut lisää hehkutusta uivasta erauskarhusta. Naureskelimme veneessä, että olisi enemmän kuin lottovoitto, jos mekin näkisimme karhun. Veneen kapteenikaan ei ollut koskaan nähnyt karhua järvellä. Päätin kuitenkin asentaa toiseen kameraani 600 millin putken ja kuvata sillä rannan ruskaa, etten olisi turhaan raahannut putkea erämaahan. Lisäksi minulla oli toinen kamera, jossa oli 200 millin putki.


Kun lähestyimme Ruskeakalliota, yksi retkeläisitä, Elisa, huudahti, että tuolla ui jokin. Äkkiä kamerat suunnattiin  yli sadan metrin päässä uivaa tummaa otusta kohti. Onko karhu? Ei, sanoi Tatjana, se on hirvi. No enpä ole kuvannut koskaan uivaa hirveäkään eli olin ihan tyytyväinen, kun sain "hirven" tähtäimeen. Pitkä putki ilman jalustinta ja tärisevä vene on aika vaativa yhdistelmä.


Eläin lähestyi rantaa ja suuntasi kahden kallioseinämän väliseen pieneen kaistaleeseen. Raksuttelin kuvia tasaiseen tahtiin ja toivoin, että edes joku olisi siedettävän terävä. Näin ison niskakyhmyn. Sellainenhan on hirvelläkin. Sarvia ei kuitenkaan näkynyt.

 Mieleen alkoi nousta epäusko, ei tuo ole hirvi...

Se on karhu! Huudahdus tuli usemmasta suusta. Tällä välin kapteeni oli kääntänyt veneen ja pysäyttänyt vauhdin. Kaikki saimme lumoutuneena seurata, kun iso tumma uroskarhu nousi vedestä.


 Ravisteli vähän turkkiaan ja asteli metsänpeittoon.


Jotkut näkivät vielä karhun tumman hahmon vilahtelevan puiden lomasta, kun se kiipesi Ruskeakallion rinnettä. Metsänkuningas kulki ketterästi mutta arvokkasti, turhia kiirehtimättä.
Minulle yllä oleva kuva oli viimeinen, koska sen jälkeen  kameran akku tyhjeni. Repussa olisi ollut uusi akku, mutta en toki olisi kerinnyt sitä kaivamaan ja vaihtamaan. Jälkikäteen ajattelin, että kerrankin oli tuuria oikein päin. Jos akku olisi loppunut 10 ruutua aiemmin, olisin ollut ehkä hiukan harmissani.


Mutta kuviakin tärkeämpää oli se vavahduttava kokemus nähdä mahtava mesikämmen yhdessä minulle kauneimmassa maisemassa. Kiitos Paanajärvi, rakastettuni !


Ruskeakallio




Paanajärven karhusta kerrotaan varmasti ympäri Suomea. Kiitos Petri Niikolle matkanjärjestämisestä ja lämpimät karhunhalaukset kaikille matkakavereille!


Muistellaan Paanajärven karhua aina kun nokipannu höyryää!
P.S. Tämä tarina oli pakko kertoa ensin. Lisää kuvasuakkunoita Paanajärveltä on luvassa myöhemmin.


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Paanajärvi, rakastettuni



Elokuussa 2010 tein ensimmäisen matkani Paanajärven kansallispuistoon Venäjälle. Se oli rakkautta ensinäkemällä. Paanajärven kansallispuisto on erämainen suuri puisto Oulangan kansallispuiston naapurissa Venäjän puolella. Oulankajoki laskee lännessä syvään, rotkomaiseen Paanajärveen ja jatkaa järven itäpäästä Olangajokena yltyen välillä pauhaamaan koskena, komeimpana Kivakkakoski.

Nyt palaan Paanajärvelle kuukautta myöhemmin. Pitkäaikainen haaveeni toteutuu, kun näen Paanajärven ruska-aikaan. Tässä välissä olen käynyt Paanajärvellä kesäkuun lopulla, kun kullerot kukkivat ja tammikuussa talven ankarissa oloissa. Kaikki matkat ovat olleet suuria elämyksiä.
Tulevan viikon saan siis viettää näissä maisemissa ( kaikki kuvat elokuulta 2010):












Kotisivuillani laajempi matkakertomus elokuun 2010 matkasta Paanajärven kansallispuisto Venäjällä
Blogitekstini kesäisestä vaelluksesta 2012 Kohtuuvaeltajat Karjalan laulumailla
Tammikuun 2013 lopulla tein "kerran elämässä" matkan Paanajärvelle lumen ja pakkasen keskelle Paanajärven kuu


perjantai 2. syyskuuta 2016

Lampaat kukistavat elämänlangan

Lampaat ovat ahkeroineet. Villa kasvaa ja Kortelahden pihapellot kaunistuvat ja maisema avartuu. Tämä Saramon lampaiden yhdeksän suomenlampaan ja kainuunharmaan maisemahoitoiskuryhmä on kyllä ihanan tehokas ja kaikenlisäksi hauska.

 Vietämme  yhdessä tunnelmallisia iltoja saunarannassa.

Aamukahvilla minulla riittää seuraa. Unna on oppinut olemaan rentona lampaiden seurassa silloin, kun ne laiduntavat. Kun siirrän lampaita aitauksesta tai aitaukseen, se auttaa innokkaasti. Lampaat ovat myös oppineet, että Unnan kanssa  tapahtuu aina jotain mukavaa.  Ne pääsevät uusiin paikkoihin ja saavat joskus pikkuisen lisäherkkuja.

Suuri harmistus on koko Kortelahdessa olon aikana eli 7 vuotta ollut pihan puupuistossa rehottava ja törkeästi leviävä elämänlanka, virallisesti karhunköynnös . Syyskesällä se on kiipeillyt omenapuuhun, tammiin ja lehtikuusiin. Tänä vuonna elokuun lopulla Kortelahden maisemanhoidosta vastaava Satuhakan Mariko aitasi lampaille koko tämän alueen ja sen takana olevan vanhan pellon sekä suojelumetsän reunan. Aluksi lampaat melkein hukkuivat elämänlankaviidakkoon.

 Mutta elämänlanka maistui!

 Sama alue viikon päästä. Vain lehtikuusen oksilla roikkuu elämänlangan jäänteitä. Hyvä tehomimmit!

Nyt voi siirtyä pellolle, jossa riittää monenlaista syötävää. Tosin  ei enää näin syksyllä kovin ravitsevaa. Nämä uuhethan eivät ole kantavia, joten ne voivat huoletta vielä laiduntaa vanhalla pellolla.
.
Laitumeen kuuluu myös pieni kaistale metsää, joka rajoittuu suojeltuun liito-oravametsikköön.

Aamulla auringonnousun aikaan läksimme Unnan kanssa etsimään lampaita, koska olin ajatellut viedä ne vähäksi aikaa rantalaitumelle, jossa on kasvanut uutta vihreää. Lampaat löytyivät metsiköstä.

Kuljetin lampaat Unnan avustuksella avaraan aitaukseen.

Siitäkös uuhet riemastuivat. Ne aloittivat hurjan rallin ympäri saunarakennusta.  Unnakin katsoi ihan kauhuissaan, että noitako pitäis paimentaa.






Pikkuhiljaa lampaat kuitenkin rauhoittuivat ja Aava tuli tapansa mukaan rapsuteltavaksi.
Mielenkiinnolla seuraan, miten uuden laitumen maisemat muuttuvat syksyn aikana. Ensi kesänä voimme aloittaa elämänlangan torjumisen jo aiemmin. Keväisin olen nauttinut puupuiston monelaisista puista ja sinivuokoista niiden juurella. Sitten elämänlanka on ominut puiston. Ehkäpä ensi kesänä on toisin.